Tutkimusartikkeli | Koronatoimet syvensivät laitoselämän eristyneisyyttä vankiloissa
Hämäläinen, Hanna; Kuortti, Kaisa & Salminen, Janne (2023): Covid-19-pandemia ja rajoitustoimenpiteet vankiloissa. Lakimies.
Tutkimusartikkeli käsittelee oikeudelliselta kannalta COVID-19-pandemian hillitsemiseksi vankiloissa tehtyjä rajoitustoimenpiteitä. Toimenpiteitä arvioidaan vankien asemaa koskevan sääntelyn, oikeusasiamiehen oikeudellisten kannanottojen ja kansainvälisen tutkimuksen valossa. Vankiloissa tehtyjä toimia verrataan muissa laitoksissa tehtyihin toimiin.
Vankiloiden keskeisiä koronatoimia olivat vankien määrän rajoittaminen sekä kontaktien vähentäminen erilaisin rajoituksin. Kontakteja vähennettiin esimerkiksi rajoittamalla tapaamisia ja työ- ja vapaa-ajan toimintaa sekä epäämällä poistumislupia laajamittaisesti. Vankien terveyttä pyrittiin turvaamaan myös karanteeneilla, jotka koskivat toisinaan kategorisesti kaikkia uusia vankeja tai jopa koko vankilaa. Vankien eristyneisyys lisääntyi osittain myös siksi, että vankiloiden rokotusjärjestelyt olivat kitkaiset.
Vaikka laitosepidemioiden ehkäisyn näkökulmasta rajoitustoimet olivat vankiloissa verrattain onnistuneita, oikeudellisesti arvioituna rajoitustoimiin liittyi monia ongelmia. Rajoitukset eivät esimerkiksi perustuneet kaikilta osiin lakiin, eivätkä ne olleet objektiivisesti arvioituna välttämättömiä ja oikeassa suhteessa siihen, millaisia toimia yhteiskunnassa sekä muissa laitoksissa tehtiin pandemian leviämisen torjumiseksi. Lainsäädännössä ei ollut riittävästi varauduttu pandemiankaltaisiin tilanteisiin suljetuissa laitoksissa.
Artikkelista ilmenee, että pandemia merkitsi vankiloissa laitosolosuhteiden korostumista. Rajoitustoimet syvensivät vankien eristystä ilman, että vankeuden tarkoitus olisi sitä suoranaisesti edellyttänyt. Vaikka rajoitusten lähtökohtana oli laitoksessa olevien terveyden suojelu, muodostui se merkittäväksi rajoitukseksi muiden perus- ja ihmisoikeuksien kannalta. Osa toimenpiteistä myös selvästi rikkoi perusoikeuksia. Havainnot kehottavat erityiseen tarkkuuteen laitoksissa olevien oikeuksista huolehtimisessa mahdollisissa tulevissa kriisitilanteissa.
Tutustu myös artikkeliin perustuvaan kirjoitukseen Haaste-lehdessä: COVID-19-pandemia vaikutti suuresti vankiloihin ja vankien elämään.
Kuva: Agnese Kisune/Unsplash