Väitöskirja | Koronakriisi korosti valtioiden alueellista suvereniteettia, mutta yhteistyöstä ei luovuttu

Ketola, Johanna (2024): Demokraattinen hallinta kriisien aikakaudella: Monitasoinen näkökulma toimijuuteen ja toimintaan COVID-19-pandemiassa. Turun yliopisto.

Väitöstutkimus tarkastelee monitasoista demokraattista hallintaa koronakriisin alkuvaiheessa vuosina 2020–2021. Tutkimuksen taustalla on kiinnostus ymmärtää nykyistä kriisinhallinnan dynamiikkaa uudenlaisella, hätätilojen leimaamalla aikakaudella. Tarkastelu keskittyy koronakriisin hallintaan kansainvälisen järjestelmän, Euroopan unionin, Pohjoismaiden ja Suomen tasoilla.

Tutkimuksen mukaan koronakriisi korosti kansallisvaltioiden alueellista suvereniteettia. Tämä näkyi selvästi rajatoimenpiteissä, joilla rajoitettiin pohjoismaista vapaata liikkuvuutta ensimmäistä kertaa sitten 1950-luvun. Rajamuodollisuudet vaikeuttivat tuhansien ihmisten arkea, ja rajojen sulkemiseen liittyi runsaasti ulkoisiin uhkiin liittyvää symboliikkaa.

Kansainväliset säännöt, sopimukset ja instituutiot ohjasivat kuitenkin maiden käyttäytymistä ja korostivat kansallisvaltiokeskeistä toimijuutta. Terveyskriisien yhteiseen hallintaan liittyvistä puutteistaan huolimatta EU sääntöineen, instituutioineen ja toimintatapoineen määritti eurooppalaisen toiminnan reunaehtoja. Yhteisesti sovitut rakenteet rajoittivat jäsenmaiden kansallista itsekkyyttä. Hallinnot pyrkivät kansainväliseen yhteistyöhön toimivaltuuksiensa ja resurssiensa puitteissa.

Kriisin hoitaminen yhteistyössä vahvisti EU:ta

Vaikka usein autoritaariset taipumukset voimistuvat kriisejä hallittaessa, tulosten mukaan Pohjoismainen esimerkki osoittaa, ettei näin tapahdu vääjäämättä. Suomessa ja EU-toimielimissä valtaa keskitettiin vain hetkellisesti. Oikeusvaltio, teknokraattinen kriisinhallintaorientaatio ja eurooppalainen toimintakehikko hillitsivät toimivallankäytön ylilyöntejä.

Tutkimuksessa vahvistui käsitys siitä, että eliiteillä on keskeinen rooli kriisien rakentumisessa. Tutkimus nostaa esiin, että kriiseissä mitataan kansalaisten luottamusta demokraattiseen hallintaan laajemminkin ja luottamuksen kokemuksilla voi olla pitkäaikaisia seurauksia. Suomessa luottamus terveydenhuoltojärjestelmään ja kokemus yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta laskivat koronan aikana.

Helmikuussa 2022 alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa muutti terveyskriisinä alkaneen tilanteen luonnetta ja merkitystä eurooppalaisessa viitekehyksessä. Institutionalisoidut yhteistyön rakenteet pitivät EU:n yhtenäisenä ja vahvistivat sitä ennen täysimittaisen sodan alkamista Ukrainassa. Koronapandemian hallinnassa EU osoitti teknokraattisen ongelmanratkaisukykynsä, kun toiminnan normatiivinen peruskehikko ei horjunut, vaan vahvistui pandemiassa merkittävällä hetkellä ennen turvallisuuspoliittista kriisiä. Siinä missä terveyskriisi erotti Pohjoismaita, turvallisuuspoliittinen kriisi yhdisti niitä ja korosti yhteiskuntien samankaltaisuuksia.
 

Tiedollinen epävarmuus ja toimintamallien puuttuminen haastoivat kriisinhallintaa

Demokraattisen kriisinhallinnan ongelmaksi pandemiassa muodostui tiedollinen epävarmuus ja ennaltaehkäisevän poliittisen toiminnan puute eri tasoilla. Valmiita toimintamalleja tai kattavaa tietopohjaa, johon päätöksiä olisi voitu perustaa, ei ollut. Tässä tilanteessa EU-maat päätyivät kriisin alkuvaiheessa matkimaan toistensa toimintaa, koska parempia malleja ei ollut tarjolla. Valmiiden toimintamallien puute ei johtanut koronan alkuvaiheessa politiikkojen harmonisointiin, mikä näkyi erityisesti rajasulkutoimenpiteissä.

Vapaa tiedonvälitys paikkasi koronakriisissä demokraattisen yhteiskunnallisen punninnan ja kollektiivisen toiminnan aukkoa, joka syntyi aikapaineessa ja toimintavaihtoehtoihin liittyvässä epävarmuudessa. Tutkimus korostaa vapaan ja avoimen tiedonvälityksen merkitystä vallan kolmijaon tasapainottamisessa kriisien aikana.