Korona tempaisi laillisuusvalvojat poliittiseen keskusteluun
Koronapandemia kuormitti oikeuskansleria ja eduskunnan oikeusasiamiestä ennennäkemättömällä tavalla ja koetteli niiden kykyä vastata ihmisten huoliin kriisiaikana. Jotta laillisuusvalvonta toimisi tehokkaasti, tulisi resursoinnissa huomioida myös kriisien mahdollisuus.
Koronapandemian hillitsemiseen tehdyt poliittiset päätökset herättivät kansalaisissa monenlaisia huolia. Pahimpina koronavuosina eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyt kantelumäärät nousivat yli tuhannella, mikä lisäsi huomattavasti ylimpien laillisuusvalvojien työmäärää. Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa JuRe-tutkimushankkeessa selvitettiin muun muassa sitä, minkälaisia haasteita koronapandemia asetti oikeusasiamiehelle ja oikeuskanslerille ja miten kansalaisten huoliin pystyttiin reagoimaan.
Suomessa ja Pohjoismaissa ylimmät laillisuusvalvojat, eli eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri, ovat tahoja, jotka ratkaisevat kansalaisten esittämiä kanteluita viranomaisten tekemistä päätöksistä tai linjauksista, jotka on nähty rikkovan lakia. Siinä missä laillisuusvalvojat profiloituvat kansainvälisesti edistämään hyvää hallintoa ja pitämään ihmisoikeusasioita esillä, Pohjoismaissa heidän roolinsa on selkeämmin oikeudellinen. Laillisuusvalvojien rooli sijoittuu hallinnon ja oikeuden välimaastoon ja on käytännössä ainoa reitti kansalaisille tuoda viranomaistyöhön liittyviä ongelmia esiin.
Kantelut välittävät ihmisten huolia julkisuuteen
Siinä missä laillisuusvalvojat toimivat oikeuden ja hallinnon kentällä, toimii media kanteluiden vipuvartena politiikkaan. Ruotsissa paljon julkisuutta keränneestä koronapassista tehtiin massakantelu, johon nivoutui noin 10 000 yksittäistä kantelua koronapassin käyttöönottoa vastaan. Se oli sama määrä, mitä paikallinen oikeusasiamies käsittelee kanteluita vuodessa. Vaikka itse kantelut eivät johtaneetkaan muutoksiin, kantelumäärän ja mediajulkisuuden takia Ruotsin koronapolitiikkaa onnistuttiin kyseenalaistamaan. Näin on harvemmin tehty pohjoismaisissa oikeusasiamiesinstituutioissa, kertoo Helsingin yliopiston valtio-opin professori Tero Erkkilä. Erkkilä on tutkinut pitkään hallinnon avoimuuden teemoja ja oikeusasiamiesinstituution kehitystä ja leviämistä Pohjoismaista globaaliksi instituutioksi.
Erkkilän mukaan Suomessa yhtä merkittävää massakantelua ei esiintynyt, mutta ylimpien laillisuusvalvojien tehtävä nousi koronan aikana julkiseen keskusteluun.
Erityisesti oikeuskansleri joutui tiiviin tarkastelun alle. Oikeuskansleri Tuomas Pöystin kritisoitiin toistuvasti toimivan osana lainsäädäntötiimiä lainsäädännön laillisuuden arvioimisen lisäksi.
– Koronan aikana huomattiin, että laillisuusvalvojat ikään kuin tempautuvat mukaan poliittiseen keskusteluun vasten tahtoaan, vaikka Pohjoismaissa heidän roolinsa on selkeän oikeudellinen.
Vaikka instituutiot itse toimisivat mandaattinsa mukaisesti, ulkopuolelta tulee painetta käyttää kanteluita ja instituutiota vaikuttamaan poliittisiin päätöksiin. Erkkilän mukaan on hyväkin asia, että tällaisista instituutioista puhutaan kriisien aikana. Tällöin ihmiset tulevat tietoisemmiksi omista oikeuksistaan ja olemassa olevista instituutioista.
Resurssit täytyy varmistaa kriiseissäkin
Suomessa koronapandemiaan liittyvien kantelumäärien takia kaikkia kanteluita ei pystytty heti käsittelemään. Osa kanteluista putosi laillisuusvalvojien tehtävien ulkopuolelle ja resurssipaineiden takia työtä jouduttiin priorisoimaan merkittävimpiin kanteluihin. Ratkaisuajat paikoin venyivät, jolloin koronatoimet kerkesivät jo poistua käytöstä.
Helsingin yliopiston valtio-opin väitöskirjatutkijan Juho Mölsän mukaan ylimmille laillisuusvalvojille olisi taattava hyvät resurssit myös kriisiaikana, jotta kanteluita saadaan ratkaistua silloin kun niille on suurin tarve. Suomessa pandemia-ajan kriisinhallinta toimi loppujen lopuksi varsin mallikkaasti, eikä pandemia itsessään muuttanut laillisuusvalvojien toimintaa.
Suuri osa kanteluista putoaa laillisuusvalvojien tehtävien ulkopuolelle
Koronan aikana tehtiin paljon sellaisia kanteluja, joissa ei ollut oikeudellista ongelmaa tai muuta laillisuusvalvojien työhön liittyvää väärinkäytöstä. Huomattava määrä kanteluista jäi laillisuusvalvojien mandaatin ulkopuolelle, eikä niihin olla systemaattisesti vastattu valtionhallinnossa.
– Mandaatin ulkopuolisiakin kanteluita voi pitää merkkeinä siitä, mistä asioista ihmiset ovat huolissaan. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista väylää, joilla näitä huolenaiheita otettaisiin tosissaan vastaan ja pyrittäisiin niitä ratkaisemaan, Erkkilä painottaa.
Olisikin syytä miettiä, voisiko kanteluita tarkastella yleisemminkin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Se, ettei kanteluihin reagoida ollenkaan on omiaan lisäämään epäluuloa hallinnon toimintaa kohtaan. Tästä näkökulmasta kanteluiden käsittelyä voisi kehittää niin, että mandaatin ulkopuolelle jääneet laajemmat kantelut koottaisiin yhteen tiedoksi päättäjille, jotta ne tulisivat edes jollain tavalla huomioiduiksi.
Pandemia-ajan päätöksenteon avoimuus ja sen rajoitteet näkyivät lainvalvojien kanteluissa. Siksi kriisiaikana päätökset tulisi avata laajaan julkiseen keskusteluun ja päätösten arviointiin jo lainsäädäntövaiheessa. Näitä mahdollisuuksia tulla kuulluksi tulisi kehittää niin kotimaan kuin EU-politiikassakin.
– Aiemmassa tutkimuksessa on huomattu, että varsinkin kriisiaikana vakiintuneet ja hyvin resursoidut sidosryhmät saavat äänensä paremmin kuuluviin, kun taas epämuodolliset ryhmittymät jäävät suurempien jalkoihin, Mölsä sanoo.
JuRe-hankkeessa avoimuutta ja laillisuusvalvontaa tutkittiin erityisesti Tero Erkkilän johtamassa työpaketissa, joka toteutettiin Helsingin yliopiston valtio-opin oppiaineessa. Lue lisää aihepiirin tutkimustuloksista ja tutustu päätöksenteon avoimuutta ja kuulemismekanisema käsittelevään politiikkasuositukseen.
Teksti: Johanna Metsänheimo, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
Kuva: Paul Campbell/iStock