JuRen tutkijoille rahoitusta kriisiaiheisiin tutkimushankkeisiin
JuRen tutkijat ovat mukana syksyllä 2024 käynnistyvässä hankkeessa Pandemiakriisin opetukset (PAKO), joka tuottaa kokonaisarvion koronakriisin hoidosta Suomessa. Tutkimuksessa analysoidaan, mitä korona-aikana tapahtui, mitä päätöksiä ja toimenpiteitä tehtiin, ja mitä erilaisten päätösten vaikutuksista tiedettiin COVID-19-pandemian aikana ja sen jälkeen. Hankkeessa tuotetaan myös uutta tietoa olemassa olevan tutkimuksen katvealueista sekä tunnistetaan koronakriisin ajan keskeisimmät murroskohdat, joissa toisenlaiset toimintatavat olisivat olleet mahdollisia.
Valtioneuvoston rahoittamassa hankkeessa ovat mukana Turun, Vaasan ja Helsingin yliopistot, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Demos Helsinki. Siihen kuuluu kaikkiaan kuusi osatutkimusta, joista Janne Salmisen tutkimusryhmä toteuttaa Rajoitustoimet ja oikeudelliset reunaehdot -tutkimuksen ja Henri Vogtin tutkimusryhmä Sosiaalinen kestävyys ja yhteiskunnan luottamus -tutkimuksen.
Tammikuussa 2025 käynnistyy myös hanke Yhteisöllinen osallisuus ja sen sääntely resilienssin vahvistajana (VaRes). Hankkeessa tutkitaan yhteisöjen näkökulmasta lainsäädäntöä sekä kriisinhallintaa ja avataan näkökulmia siihen, miten erilaiset toimijat tukevat ja edistävät kriiseissä yhteiskunnan kykyä toimia ja toipua kriiseistä. Turun yliopistossa toteutettavaa hanketta rahoittaa Liedon Säästöpankkisäätiö. Hankkeeseen osallistuu valtio-opin, filosofian ja oikeustieteen tutkijoita Janne Salmisen ja Henri Vogtin tutkimusryhmistä.
Tammikuussa 2025 alkaa myös säätiörahoitteinen Kansalaisyhteiskunnan resilienssi kriisiajassa: sääntelykehikko ja toimijoiden strategiat (KaRe). Hankkeessa tutkitaan suomalaisten kansalaisjärjestöjen toimintakykyä kriisiaikoina. Henri Vogtin johtamaan hankkeeseen osallistuu valtio-opin ja oikeustieteen tutkijoita Turun yliopistosta.
Lue lisää Pandemiakriisin opetukset -hankkeesta
Lue myös valtioneuvoston tiedote hankkeelle myönnetystä rahoituksesta
Lue Turun yliopiston uutinen Liedon säästöpankkisäätiön myöntämistä apurahoista
Lue Turun yliopiston uutinen Wihurin säätiön myöntämistä apurahoista
Kuva: Suvi Harvisalo/Turun yliopisto